UniSportin historia

UniSportin juuret ulottuvat vuoteen 1967, jolloin Helsingin yliopisto palkkasi ensimmäisen liikuntalehtorinsa kehittämään opiskelijoiden liikuntatoimintaa. Vuosikymmenten aikana toiminta on kasvanut pienimuotoisesta kampusliikunnasta pääkaupunkiseudun korkeakoulujen yhteiseksi liikuntapalveluksi.

1960-luku

Nykymuotoinen Yliopistoliikunta voidaan katsoa syntyneeksi vuonna 1967, kun Helsingin yliopisto palkkasi Raimo Sarkaman ensimmäiseksi liikuntalehtoriksi kehittämään opiskelijoiden liikuntatoimintaa. Alkuaikojen resurssit olivat vaatimattomat. Sarkaman työpöytänä toimi pahvilaatikko, mutta toiminnan merkitys kasvoi nopeasti ja loi pohjan suomalaiselle kampusliikunnalle.

Toiminta keskittyi aluksi Porthanian liikuntasaliin ja Domus Academican saleihin, ja palloilu, voimistelu sekä perusjumppa olivat opiskelijoiden suosituimpia liikuntamuotoja.

1970-luku

1970-luvulla Yliopistoliikunta nousi otsikoihin kehittämällään jytäjumpalla, 45 minuutin rytmivoimisteluohjelmalla, jossa tamburiinin sijaan raikuivat ajan kuumimmat hitit. Helsingin Sanomien näkyvä huomio teki jytäjumpasta valtavan hitin, ja siitä muotoutui suomalaisen aerobickulttuurin perusta.

Samaan aikaan syntyi myös sähly. Kun kaukalopallo peruuntui huonojen jäiden vuoksi, kehitti Sarkama kumppaneineen uuden sisäpeliversion ruotsalaisesta innebandystä. Porthanian sählysarjaa pidetään Suomen ensimmäisenä, ja laji levisi nopeasti muihin maamme yliopistokaupunkeihin.

1980-luku

1980-luvulla Yliopistoliikunnan toiminta laajeni yhä monipuolisemmaksi. Aerobicin valtava suosio toi kampuksille uusia tanssillisia tunteja, ja vuosikymmenen lopulla myös step aerobic ja kehonhuoltotunnit tulivat ohjelmistoon.

Liikunnan yhteisöllisyys korostui: ryhmätunnit, tempauspäivät, leikkimieliset kilpailut ja opiskelijaurheilun yhteiset tapahtumat vakiintuivat osaksi korkeakouluarkea. Vuosikymmen loi perustan sille monipuolisuudelle, joka myöhemmin tunnettiin UniSportin tavaramerkkinä.

1990-luku

1990-luvun alussa Yliopistoliikunta oli jo valtakunnallisesti tunnettu toimija. Akateeminen Wartti eli leikkimielinen viestijuoksu kasvoi yhdeksi opiskelijaurheilun näkyvimmistä perinteistä, ja tapahtumaan kuului perinteisesti myös hassuttelua ja pukeutumisteemoja.

Samaan aikaan kansainväliset liikuntatrendit rantautuivat kampuksille. Erityisesti etniset tanssit nousivat suosioon ja toivat ryhmäliikuntaan uusia sävyjä. Sählyn suosion huippu saavutettiin vuosikymmenen puolivälissä, kun pelkästään Helsingin yliopiston sählysarjoihin osallistui reilusti toista sataa joukkuetta.

2000-luku

2000-luvulla hikiliikunnan lisäksi opiskelijoita alkoi kiinnostaa yhä enemmän kehonhuoltoa ja henkistä sisältöä painottavat liikuntamuodot. Jooga ja pilates vakiintuivat osaksi liikuntatarjontaa. Voimakkaimmin kasvoi kuntosaliharjoittelu, josta tuli Yliopistoliikunnan suurin yksittäinen palvelu.

Uusia keskuksia ja tiloja avattiin ja remontoitiin. Esimerkiksi vuonna 2002 keskustan liikuntatiloihin (nykyinen Kluuvi) avattiin lisäkerros kuntosalitoimintaan, Kumpulan liikuntakeskus avattiin vuonna 2003 ja Meilahden vuonna 2008, tuoden palvelut yhä lähemmäs kampusarkea.

2010-luku

Vuonna 2010 Yliopistoliikunta muuttui UniSportiksi, kun Aalto-yliopiston perustaminen mahdollisti useiden yliopistojen liikuntapalvelujen yhdistämisen yhteisen brändin alle. Vuosikymmenen lopulla UniSportin toimintaan liittyi myös Hanken, vahvistaen asemaa pääkaupunkiseudun korkeakoululiikunnan keskuksena. Uusia keskuksia avattiin ja remontoitiin, muun muassa Hesperiankadun tilat uudistettiin ja Kluuvia laajennettiin.

2010-luvulla sykemittarit, mobiilisovellukset ja älyteknologia mullistivat liikkumisen. HIIT ja toiminnallinen harjoittelu nousivat valtavirtaan, ja palautumisesta tuli ensimmäistä kertaa yhtä tärkeä osa treeniä kuin itse harjoittelusta.

2020-luku

Koronavuonna 2020 kaikki liikuntakeskukset joutuivat osittain tai kokonaan sulkemaan ovensa lähes kahden vuoden ajaksi, ja liikkumattomuus vaikutti voimakkaasti opiskelijoiden hyvinvointiin. Pandemian jälkeen UniSportin rooli yhteisöllisenä ja matalan kynnyksen liikuttajana vahvistui entisestään.

UniSportin omistajapohja laajeni Taideyliopistolla, mikä viimeisteli pääkaupunkiseudun yliopistojen yhteisten liikuntapalvelujen toteutusmallin. Yli 20 vuoden tauon jälkeen UniSport palasi myös Viikkiin, avaten uuden luvun pitkässä historiassaan.

Nykypäivä

Tänä päivänä UniSport on enemmän kuin liikuntakeskus – se on osa yliopistolaisten arkea, kasvua ja tarinoita.

Jokainen treeni, taukojumppa, onnistuminen ja vieruskaverin tsemppi rakentavat jatkoa yli puolen vuosisadan mittaiselle kehityskululle. Nyt on sinun vuorosi päättää, millaiseksi tämä hetki tallentuu tulevaisuuden seinille.

Mikä jää historiaan tästä päivästä?

Jaa se somessa #unisportfi @unisportfi