Salibandy

Palloilusarjat

UniSportin palloilusarjatoiminta pyrkii aina reiluun peliin ja hyvään henkeen. Palloilusarjoilla on pitkät perinteet yliopistoliikunnan sarjojen ja teekkarisarjojen osalta. Kyseessä on siis rento palloilusarjatoiminta yliopistohengessä. Tervetuloa mukaan!

Joukkueet koostuvat ainejärjestöjen, kiltojen, tutor-ryhmien tai kaveriporukoiden opiskelijajoukkueista (HY, Aalto, Hanken, Taideyliopisto). Myös henkilökunta on tervetullutta mukaan. Vaikka joukkueet kisaavat, korostuu toiminnassa reilun pelin henki, rentous sekä yhteisöllisyys. Sarjatoiminta yliopistolla ei ole kovia otteita varten. Lohkojen koosta sekä jatkopeleistä riippuen otteluita tulee joukkueelle ainakin viisi sarjaa kohden. Sarjat pelataan pääsääntöisesti kunkin lajin virallisten sääntöjen mukaan. Pieniä muutoksia sääntöihin on tehty kenttäkoon tai pelaajamäärän vuoksi.

Palloilusarjoja pelataan Otahallissa, Kumpulan liikuntakeskuksessa sekä Töölön pallokentällä. Kunkin palloilusarjan paras HY:n, Hankenin, Aallon tai Taideyliopiston joukkue voi omassa lajissaan edustaa oppilaitostaan opiskelijoiden SM-kisoissa (OSM). OSM-kisojen voittaja voi edustaa oppilaitostaan opiskelijoiden EM-kisoissa.

UniSportin kaikki palloilusarjat löytyvät yhden turnausalustan alta. Ilmoita joukkueesi tiedot kätevästi yhteen järjestelmään ja saat kaikki tarvitsemasi tiedot reaaliaikaisesti; otteluohjelmat, päivitykset sekä tulokset.

Kauden 2022-2023 sarjat ja turnaukset

Sarjat alkavat yleensä lokakuussa ja päättyvät huhti-toukokuussa. Ainoastaan jalkapallosarja pelataan sekä keväällä että syksyllä. Sarjojen pelitapa ja säänöt löytyvät ilmoittautumislinkin alta. Salibandyn osalta kuitenkin tarkennukset tässä. Muista katsoa ilmoittautuessasi tarkemmat ohjeet palveluehdoista. Ilmoittautuminen on sitova, myös varasijojen kohdalla.

Otteluohjelmat löytyvät alla olevien sarjalinkkien alta. Päädyt sarjakohtaiselle sivulle.

Joukkueen yhteyshenkilölle lähetetään erikseen ohjeet sarjojen sisällöistä.

 

JALKAPALLOSARJA kevät 2023 (otteluohjelma)

Kevään 2023 sarja pelataan 24.4.-16.5.

Pelit ma, ti, to klo 12-16.00 Töölön pallokenttä 6 (tekonurmi).

7 vs 7

 

FUTSALSARJA Otaniemi 2022-2023 (otteluohjelma)

Sarja alkaa 24.10.

Pelit Ma ja Ti klo 21-23.00 Otahalli, MTH 1

 

SALIBANDYSARJA Kumpula 2022-2023 (otteluohjelma)

Sarja alkaa 19.10.

Pelit ti klo 12-15.00 ja ke klo 10-15.00

 

SÄHLYSARJA Otaniemi 2022-2023 (otteluohjelma)

Sarja alkaa 27.10.

Pelit to klo 12-15.00 Otahalli, Palloiluhalli

 

KORIPALLOSARJA 2022-2023 (otteluohjelma)

Sarja alkaa 27.10.

Pelit to klo 16-18.00 Otahalli, palloiluhalli

 

LENTOPALLOSARJA 2022-2023 (otteluohjelma)

Sarja alkaa 27.10.

Pelit to klo 14-17.00 Otahalli, MTH C

 

FUTSALSARJA Kumpula 2022-2023 (otteluohjelma)

Sarja alkaa 19.10.

Pelit ti klo 12-15.00 ja ke klo 10-15.00, palloiluhalli

 

Osallistumismaksut 2022-2023 kaudella

Futsal, salibandy, sähly, lentopallo, koripallo: 202 euroa/joukkue. Jalkapallosarja 253 euroa/joukkue.

Ilmoittautuminen ja maksaminen

Joukkueen yhteyshenkilö tekee ilmoittautumisen sarjajärjestelmään. Sarjamaksu maksetaan ilmoittautumisjärjestelmän kautta.

Osallistuminen sarjoihin ei edellytä kausikorttia. Ainoa maksu on joukkuekohtainen sarjamaksu.

Ilmoittautuminen päättyy pääsääntöisesti noin 10 päivää ennen sarjan alkua. Ilmoittautumisajat ja sarjojen alkamispäivät ilmoitetaan UniSportin www-sivuilla.

Ilmoittautuminen on sitova. Jos joukkueen yhteyshenkilö ei ole perunut ilmoittautumista ajoissa, joukkue on velvollinen maksamaan tapahtuman osallistumismaksun.

Peruutuksesta tulee lähettää tieto sarjasta vastaavalle UniSportin työntekijälle (erkki.somervuo@helsinki.fi) viimeistään ilmoittautumispäivään mennessä.

Otteluohjelma julkaistaan UniSportin sivuilla ennen sarjan alkua. Ohjelmaan voi viikon sisällä julkaisusta pyytää muutoksia. Kauden aikana tapahtuvat otteluiden siirtotoiveet olisi hyvä olla tiedossa viimeistään kaksi päivää ennen alkuperäistä ottelua. Ottelulle pyritään löytämään mahdollisimman nopeasti kummallekin joukkueelle sopiva uusi aika.


HUOM. UniSport ei vakuuta pelaajia. Kannattaa varmistaa, että oma vakuutus on kunnossa.

Lisätietoja ja yhteydenotot myös silloin, jos sinulla ei ole vielä omaa joukkuetta. Kerätään nimiä listalle!

 

Muut opiskelijasarjat ja -turnaukset

Opiskelijoiden Padelliiga kevät 2023

Tarkemmat tiedot

 

Tiedustelut

 

Erkki Somervuo
Liikuntasuunnittelija
PL 53 (Fabianinkatu 28)
00014 Helsingin yliopisto