""

Kamppailuseurat

Kamppailulajeilla on pitkät perinteet yliopistolla. Kamppailulajien toimintaan pääset mukaan ottamalla yhteyttä listalla oleviin seuroihin.

Aikido

Aikido jatkaa samuraiden taistelutaitoja humaanissa hengessä. Kamppailulajina se on väkivallaton eikä siinä kilpailla. Mahdollinen voitto saavutetaan itsestä. Harjoittelu koostuu parin kanssa tehtävistä vartalotekniikoista (heitot, lukot, sidonnat) sekä asetekniikoista (miekka, keppi ja puukko). Tekniikoissa pyrkimyksenä on hyödyntää hyökkääjän voimaa ja ohjata se uudelleen ristiriitatilanteen ratkaisemiseksi. Aikido sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille; sekä ikää että kuntoa karttuu harjoittelun myötä. Aikido kehittää yleiskunnon lisäksi tasapainoa, koordinaatiokykyä ja notkeutta.

Yliopiston aikidoseura Seitokai

Seitokai on Helsingin yliopiston aikidoseura. Jäseneksi tullaan suorittamalla peruskurssi, joita järjestetään syksyisin ja keväisin. Treenaamme Kampissa ja Porthaniassa. Peruskurssien ajankohdat ja treenipaikkojen tarkat sijainnit voi tarkastaa sivuiltamme http://www.seitokai-aikido.fi/

Seitokai Ry - Aikido


Aalto Aikikai

Aalto Aikikai on Aalto-yliopiston aikidoseura. Treenaamme Espoon Otaniemessä ja olemme läheisessä yhteistyössä Seitokai Ry:n kanssa.

Aalto Aikikai

Bujinkan

Bujinkan Hotaru Dojo

Bujinkan Budō Taijutsu on japanilainen budōlaji, joka pohjautuu 9:n vanhan koulukunnan (ryūha) oppeihin. Koulukunnissa opetetaan erilaisia näkökulmia kamppailutilanteisiin. Harjoittelemme sekä aseetonta kamppailua että erilaisten välineiden hyödyntämistä taistelutilanteessa. Keskeisenä ajatuksena on tilanteista selviytyminen. Harjoittelu tähtää luonnolliseen ja rentoon, samalla tehokkaaseen, kehonkäyttöön. Lajissa ei kilpailla.

Aseettomaan harjoitteluun kuuluvat esimerkiksi kaatumiset, heitot, kuristukset, hallintaotteet, lyönnit, potkut. Harjoittelemme käyttämään omaa kehoamme (ja hyökkääjän kehoa) monipuolisena työkaluna erilaisissa tilanteissa.

Aseellisessa kamppailussa harjoitusvälineinämme ovat mm. eri pituiset miekat, kepit, keihäs, hilpari ja piilotetut aseet. Turvallisuussyistä käytämme yleensä puisia tai pehmustettuja välineitä.

Harjoittelumme koostuu yksinharjoitteista, pariharjoitteista ja ryhmäharjoitteista. Usein harjoittelu lähtee liikkeelle tarkasti määritellystä, muodollisesta hyökkäys-vastaanotto-tilanteesta.
Osaamisen karttuessa oppimista syvennetään tilanteiden variaatioiden ja erilaisten “entä jos” -tutkimisten avulla. Tavoitteena on oppia vaistomainen kyky reagoida tilanteissa tarkoituksenmukaisesti ilman ennakkosuunnitelmaa.

Peruskursseja järjestetään yleensä 2 kertaa vuodessa, tammikuussa ja syyskuussa.

Lisätietoa lajista, seurasta ja kursseista: hotarudojo(at)gmail.com

Bujinkan Hotaru dojo

 

Bujinkan Shinden Dojo

Bujinkan Budo Taijutsun talven peruskurssi alkoi 9.1. ja siihen ehtii vielä mukaan 25.1. saakka.

Harjoituspaikan osoite Koskelantie 9, 2.krs, 00610 Helsinki
Viikottaiset harjoitukset tiistaisin klo 18.30-20.00 ja torstaisin klo 17.00-18.30 - uusia harjoittelijoita otetaan mukaan peruskurssille kaksi viikkoa peruskurssin alusta lähtien.

Varusteiksi riittää verryttelyasu, myös muiden lajien puvut kelpaavat aluksi.

Ennakkoilmoittautuminen (osoitteeseen shindendojohelsinki@gmail.com) on suotavaa, mutta voit myös tulla suoraan mukaan harjoituksiin

Unisport-jäsenille peruskurssin hinta on 40 € (ei sisällä vyökoemaksua). Peruskurssin jälkeen harjoittelun hinta on 15 € / kk.

Lisätietoja ja kysymyksiä peruskurssista voi tiedustella sähköpostilla shindendojohelsinki@gmail.com. Lisätietoja lajista ja dojostamme: www.shinden.fi.

Nähdään dojolla!

Judo

Judo on kamppailulaji, jossa pyritään heittämään vastustaja vauhdikkaasti selälleen mattoon. Heittojen lisäksi judossa tehdään sidontoja, käsilukkoja ja kuristuksia. Judoharjoitukseen kuuluu yleensä lämmittely- ja lihaskunto-osuus, teknikkaharjoitteita sekä otteluharjoitusta eli randoria.

Judo kehittää monipuolisesti kestävyyttä, voimaa, nopeutta, notkeutta sekä tasapainoa ja ketteryyttä. Laji sopii kaikille kamppailusta kiinnostuneille, niin suurille kuin pienille, miehille ja naisille.

Yliopiston judoseura FinnDai tarjoaa pääkaupunkiseudun opiskelijoille mahdollisuuden täysipainoiseen judouraan valkoisesta mustaan vyöhön ja kotisalikisoista vaikka kansainvälisille tatameille asti. Seura on tunnettu leppoisasta ilmapiiristään ja vilkkaasta sosiaalisesta toiminnasta. Harjoitamme perinteikästä ystävyystoimintaa Marburgin ja Cambridgen yliopistojudokoiden kanssa, osallistumme leireille ja kilpailuihin, järjestämme juhlia ja saunailtoja.

Aloittelija pääsee mukaan suorittamalla peruskurssin. Peruskurssi järjestetään erikseen syyskuussa, mutta mukaan voi tulla rullaavasti ympäri vuoden. Aikaisemmin lajia harrastaneet voivat liittyä seuraan tulemalla suoraan harjoituksiin ja maksamalla jäsenmaksun. Lisätietoja juho.nikkola@qdc.fi


Finndai Ry - Judo

Karate

Karate, kickboxing, muay thai, BJJ vai itsepuolustusta? Älä rajoita itseäsi, valitse kaikki, valitse Honbu!

Honbu on pääkaupunkiseudun yliopisto-opiskelijoiden karateseura. Seurassamme harjoitellaan monipuolisesti itsepuolustus- ja kamppailutaitoja. Treenien neljä peruspilaria ovat kamppailullisuus, turvallisuus, kuntoilu ja hauskanpito. Tyylisuuntamme on Koryu uchinadi, mutta Honbussa treenaa hyvin monipuolisista budotaustoista tulevaa porukkaa.

Karate sopii kaikille, jotka haluavat kehittää kuntoaan, kehonhallintaansa ja kamppailutaitojaan. Tiiviin harjoittelun lisäksi oleellisen osan seuran toimintaa muodostavat erilaiset leirit ja illanvietot. Honbu järjestää karaten peruskurssin 1-2 kertaa vuodessa, syyskuussa ja tammikuussa. Mukaan pääsee ilmaantumalla treeneihin.

Aloita karate hyvässä seurassa!

Honbu Ry - Karate

Karate-do-shotokai

Karate haastaa henkiseen ja fyysiseen kamppailuun, joka kehittää valmiuksia toimia itsepuolustustilanteissa ja vahvistaa samalla fyysistä kuntoa ja kehonhallintaa. Shotokai -tyylisuunnan painotuksina ovat virtaava liike, koko kehon käyttö ja joustavuus. Laji sopii kaikille. Peruskursseja pidetään kaksi kertaa vuodessa.

Karate-do-shotokai

Kashima-Shinryu

Kashima-Shinryu on 1500- luvulta lähtöisin oleva klassinen japanilainen taistelulaji (Koryu Bugei), joka keskittyy miekkailun ja aseettoman kamppailun opiskeluun.

Kashima-Shinryun harjoittelu noudattaa vanhaa, klassiselle japanilaiselle sotataidolle tyypillistä opettaja-oppilas pariharjoittelua, joka on aluksi hyvin rauhallista ja määrämuotoista mutta muuttuu oppilaan edistyessä vauhdikkaammaksi, soveltavammaksi kamppailuksi.  Harjoittelu alkaa miekkailun (kenjutsu) ja aseettoman kamppailun (jujutsu) opiskelulla.


Joitain vuosia kestävän perusteiden omaksumisen jälkeen asevalikoima laajenee asteittain pienten teräaseiden, heittoaseiden ja seiväsaseiden käyttöön sekä pitkien keihästyyppisten aseiden käyttöön. Vaikka tekniikat erityyppisillä välineillä näennäisesti poikkeavatkin toisistaan nojautuu kaikki aseiden käyttö Kashima-Shinryussa yhteisiin, lajin perustana oleviin liikemalleihin. Tämä mahdollistaa tehokkaan opetustavan, jossa monipuolisen lajin eri osa-alueiden harjoittelu vahvistaa sen kaikkia muita osa-alueita.


Laji sopii täysi-ikäisille, normaalikuntoisille henkilöille.  Kashima-Shinryu sopii niin aloittelijoille kuin kokeneille budoharrastajillekin ja siinä edistyminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja säännöllistä harjoittelua.
Käytännössä aloittaminen tapahtuu ottamalla ensin yhteyttä webbisivujemme kautta ja tulemalla seuraamaan yhdet harjoitukset katsojana. Tämän jälkeen halukkailla on mahdollista hakea mukaan harjoitusryhmään.

Kashima Shinryu

Kendo

Kendo, japanilainen miekkailu, on perinteikäs budolaji, josta ei vauhtia ja ääntä puutu. Laji tarjoaa monipuolista harjoittelua aina rauhallisemmasta kata-harjoittelusta kovempaan varusteet yllä tapahtuvaan harjoitteluun ja kilpailemiseen asti. Hiki virtaa; kokonaisvaltaisessa liikkumisessa kehon ja mielen jännitystilat ja arjen asiat jäävät salin ulkopuolelle. Fyysisen lajiharjoittelun kautta tavoitellaan myös ihmisenä kasvamista, tasapainoa ja hyvinvointia.

Täyskontaktista huolimatta laji on suojavarusteiden ansiosta erittäin turvallinen. Monipuolinen harjoittelu sopii kaikille ja sen parissa voi jatkaa hyvinkin vanhalle iälle asti.

Helsingin Yliopiston Kendoseurassa on harjoiteltu vuodesta 1999 kokeneiden kotimaisten ja ulkomaisten opettajien johdolla. Alkeiskurssit alkavat tammikuussa ja syyskuussa, seuran kotisivuilta löytyy lisätietoa ilmoittautumisesta ja kaikesta muusta. Tervetuloa kendon pariin!

HY Kendoseura Ry

Taekwon-do

Taekwon-Do on vauhdikas korealainen kamppailulaji, jossa hyödynnetään koko kehoa sekä puolustamiseen että hyökkäämiseen. Lajin vahvuus on erityisesti jalkojen käyttö monipuolisissa potkutekniikoissa.

Laji sopii kaikenikäisille miehille ja naisille. Harjoitttelu kehittää fyysisiä ominaisuuksia, kuten koordinaatiota, ketteryyttä, liikkuvuutta ja peruskuntoa, sekä parantaa lisäksi keskittymiskykyä, pitkäjänteisyyttä ja itseluottamusta kohdata erilaisia haasteita.

Lajiharjoittelu on helppo aloittaa HYTaekwon-Don järjestämillä alkeiskursseilla syys- ja kevätlukukausien alussa. Alkeiskurssi antaa valmiudet jatkuvaan lajiharjoitteluun. Seuralle on myönnetty Olympiakomiten ja lajiliiton laatujärjestelmän Tähtiseuramerkki.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen:

Helsingin yliopiston Taekwon-Do ry.

Taido

Taido on monipuolinen ja liikkuva kamppailulaji, jossa lyönti-, potku- ja kaatotekniikoissa hyödynnetään koko vartalon voimaa. Harjoitteluun kuuluvat liikesarjat ja ottelu. Lajin erityispiirteenä ovat myös permantovoimistelusta tutut voltit, kuperkeikat ja kärrynpyörät. Taido on haastava ja hauska kamppailulajiharrastus, jossa voi edetä maajoukkuetasolle saakka. Taido sopii harrastukseksi kenelle tahansa ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Yliopiston Taido on helsinkiläinen taidoseura, joka tarjoaa harjoittelua Kaapelitehtaalla sekä Unisportin tiloissa. Toimintaan pääsee mukaan osallistumalla Taido Core -harjoituksiin, joissa harjoitellaan mm. kehonhallintaa (kuperkeikat, kärrynpyörät ja volttien harjoittelu turvallisesti), lihaskuntoa, taidotekniikoiden perusteita (lyönnit, potkut ja kaadot) sekä taidon perusteita (asennot, liike). Aloituspäivät, aikataulut ja yhteystiedot löytyvät seuran sivuilta.

Yliopiston Taido ry

Tai Shin Mun Kung Fu

Tai Shin Mun kung fu, tunnettu myös apinatyylin kung funa, on perinteinen kiinalainen taistelutaito. Treenaaminen muodostuu perustekniikasta, pariharjoituksista ja erilaisten liikesarjojen harjoittelusta. Kung fun harjoittelu tähtää sekä terveeseen ja pitkään elämään että tehokkaaseen taistelutaitoon, joten monipuoliseen järjestelmään sisältyy taistelutekniikoiden lisäksi muun muassa hierontaa sekä voima- ja hengitysharjoituksia.

Laji sopii kaikille sukupuoleen tai liikuntataustaan katsomatta, ja koulussamme panostetaan turvalliseen, aloittelijaystävälliseen ilmapiiriin. Kung fun harjoittelu sopii erinomaisesti kuntoliikunnaksi. Tai Shin Mun ei sisällä kilpailutoimintaa. Harjoittelun voi aloittaa helpoimmin osallistumalla alkeiskurssille, joita järjestetään kaksi vuosittain. Mukaan voi kuitenkin tulla koska tahansa ja harjoittelua voi sovittaa omiin aikatauluihin. Harjoittelemme Helsingin Käpylässä osoitteessa Koskelantie 9. UniSportin piirissä olevat harjoittelijat saavat tuntuvan alennuksen perusharjoittelusta.

Tai Shin Mun Vallila (linkki: www.tsmkungfu.fi)

Keppiottelu

Dog Brothers Martial Art (DBMA) & Real-Contant Stick Fighting (RCSF)
DBMA on moderni hybridi-kamppailulaji mikä on saanut alkunsa 80-luvun lopussa Kaliforniassa, missä pieni ryhmä kokeneita kamppailijoita halusivat aidosti mitellä taitojansa ja kokeilla minkälaista on aseellinen kamppailu, jos sitä tekisi rehellisesti, minimaalisilla suojilla, maksimaalisella voimalla ja vielä jollakin tavalla turvallisesti. DBMA:ssa itse kamppailu, omien rajojen ylittäminen ja yhdessä kasvaminen on tärkeämpää kuin perinteinen voitto tai häviö.
 
RCSF on täyskontaktikeppitaistelua missä ei kilpailla eikä ole perinteisiä kamppailun sääntöjä. Ei tuomareita, ei palkintoja, ei voittajia tai häviäjiä.
Vain yksi sääntö: olkaa ystäviä päivän päätteeksi.
 
No eGo HEL Finland yhteisö, jossa tavoitteena on mahdollisimman realistinen ja turvallinen kaksintaistelu. Lyömäaseissa seuraamme Dog Brothers, DBMA, Real contact stick fight ja Benjamin Rittiner -metodeja. Teräaseissa harjoittelumme koostuu filippiiniläisestä Kalista, thaimaalaisesta Krabi Krabongista ja eurooppalaisista historiallisista taistelutaidoista. Aseellinen paini ja vapaaottelu on kiinteä osa harjoitteluamme.

Harjoittelu ryhmässämme on suunnitelmallista ja turvallista, seuraamme opetuksessa johtavien organisaation lukujärjestyksiä ja turvaohjeistuksia.   

https://dogbrothers.fi/