Mitä rap-musiikki ja vuoden dosentti voivat opettaa UniSportille yhdenvertaisuudesta?

Helsingin yliopiston vuoden dosentti 2020 Pilvi Torsti totesi kiitospuheessaan, että “pyrin arvioimaan niin itseäni kuin muita tekojen kautta”.

Torsti ajattelee, että myös rakkaus ja lahjakkuus ovat tekoja: muuten ne ovat merkityksettömiä. Tämä pätee myös yhdenvertaisuuden edistämiseen yliopistoyhteisössä. Suurilla strategioilla ei ole arvoa, jos ne eivät manifestoidu teoiksi.

Kunnianhimoa meiltä ei puutu. Helsingin yliopiston tuore tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelma (2021) sisältää inkluusioon tähtääviä kehittämistoimenpiteitä. Ne liittyvät esimerkiksi diversiteettiin, sukupuolten moninaisuuteen, antirasismiin sekä esteettömyyteen ja saavutettavuuteen. Ohjelmassa mainitaan intersektionaalisuus, jolla tarkoitetaan ymmärrystä risteävien erojen merkityksestä moniperusteisen syrjinnän kokemukseen.

Paperilla maailma usein onkin jo valmis. Sen sijaan eletyssä arjessa yhdenvertaisuuden edistäminen on hankalaa. Olemme usein taitavia osoittamaan epäasiallista kohtelua muualla, etäällä itsestämme. On helppoa tunnistaa ja tuomita kadulla tapahtuva, rodullistetun henkilön ominaisuuksiin kohdistuva törkeä huutelu rasismiksi. Hankalaa sen sijaan on tutkiskella itseään ja myöntää, että olen todennäköisesti itsekin osa ongelmaa. Yhdenvertaisuustyö junnaa paikallaan niin kauan, kunnes otamme jokainen osaltamme vastuun siitä.

“Check yo self before you wreck yo self”, toteaa rap-artisti IceCube (1993) samannimisessä kappaleessaan.

Vapaasti suomennettuna artisti siis kehottaa jokaista tarkastelemaan itseään ja toimimaan sen mukaan. Yhdenvertaisuuden minimitaso tulee meille annettuna yhdenvertaisuuslaista. Sen toteutumiseksi on nähtävä vaivaa ja toistuvasti tsekata itseämme ja toimintaamme.

Unisport on pyrkinyt elämään, kuten opettaa. Annan pari esimerkkiä: Henkilöstöä koulutetaan yhdenvertaisuusasioissa. Työntekijöitä kohdellaan reilusti. Osassa liikuntatiloista löytyy unisex-vessat ja -pukukopit. Viestinnän kuvituksessa on pyritty huomioimaan moninainen representaatio. Välillä kuitenkin seinät, suojeltujen rakennusten kynnysten paikat ja byrokratia luovat ylittämättömiä esteitä, mutta nekin halutaan tunnistaa. Tunnistaminen ja tunnustaminen ovatkin yhdenvertaisuuden alku.

Yhdenvertaisuus rakentuu ihmisten välisessä toiminnassa. Siksi se ei tule koskaan valmiiksi.    Se on jatkuvasti kehkeytyvää. Meillä jokaisella on siinä roolimme toimijoina, sekä yhdenvertaisuuden tekijöinä että kohteina.

Ohjaajana yritän jumppatunnillani yhä uudestaan tarjota palvelun, jonne jokainen kokee olevansa tervetullut omana itsenään. Epäonnistumisia sattuu joka kerta: mokaan sanoissani, musiikkivalinnoissani, liikekomboissa tai jopa salin valaistuksessa. Pyrin kuitenkin ennakoimaan valintojani etukäteen minimoidakseni mokia ja toisaalta reflektoidakseni jälkikäteen, miten voisin toimia seuraavalla kerralla paremmin. Kierrän tavallaan loputonta kehää, jossa kysyn itseltäni: päästänkö mukaan? Toisaalta käyttäessäni palveluita itse kysyn: pääsenkö mukaan?

Näiden kahden kysymyksen ympärille voikin kiteyttää sen, mitä tarkoittaa yhdenvertaisuustyö käytännössä. Kysyn itseltäni, miten onnistuin edistämään yhdenvertaisuutta tänään. Miten käytän minulle annettua valtaa ja suotuja etuoikeuksia Unisportin ohjaajana? Minun pitää tsekata itseäni ja toimintaani sekä jumppasalissa että sen ulkopuolella.

Minulle ohjaajana on tärkeää, että asiakkaat kokevat taustastaan riippumatta Unisportin turvalliseksi ja kannustavaksi liikuntapaikaksi. Kerro siis meille, kun onnistumme tavoitteessamme. Mutta kerro etenkin, jos epäonnistumme. Sillä aivan kuten rakkaudellakin, niin yhdenvertaisuudellakin on merkitystä vain todeksi elettynä ja toimittuna. Ja me Unisportilla haluamme toimia. Yhdenvertaisuuden toteutumisen ytimessä ei ole vain se, mitä jo teemme hyvin. Vaan myös se, miten toimimme sen jälkeen, kun välillä väistämättä epäonnistumme.

Epäonnistumista ei pidä pelätä. Se on mahdollisuus kehittyä paremmaksi.

Hanna Huumonen
Ohjaaja