Hyvinvointivinkit etätyöhön ja -opiskeluun

24.3.2020 - 10:37
Treenivälineitä
Vaikka kotona olisikin ollut kiva tehdä töitä silloin tällöin, pidempi jakso, jonka loppumisesta ei vielä ole tietoa, on eri asia. Työstä palautuminen sekä siirtymä työn ja vapaa-ajan välillä vaikeutuu. Ergonomian puute ja sosiaalisen kanssakäymisen väheneminen tuovat omat haasteensa. Miten huolehtia jaksamisesta ja erottaa työ- ja vapaa-aika toisistaan, kun kaikki tapahtuu yhdessä ja samassa tilassa?

Ergonomia ja työn säännöllinen tauotus ovat etätöissä avainasemassa. Kun työ keskeytyy ainoastaan tietokoneen tai puhelimen kautta, helposti unohdumme samaan staattiseen asentoon pitkäksi aikaa. Pidä lyhyitä taukoja pitkin päivää. Vaihtele työskentelyasentoa usein; nouse ylös, kävele hakemaan kuppi kahvia tai lasi vettä. Liikkeessä pysyminen esimerkiksi taukojumppa, lyhyt venyttely tai hengitysharjoitus useamman kerran päivässä virkistää kehoa ja keventää mieltä. Jos et muuten muista pitää taukoja, aseta kalenteri tai kello muistuttamaan asiasta säännöllisesti.

Yhtä oikeaa työskentelyasentoa ei ole, mutta vinkkejä ja korjausliikeitä eri asentoihin löytyy esimerkiksi Helsingin Sanomien artikkelista.

Neljän seinän sisällä selviäminen

Etätyön isoin haaste tällä hetkellä on, että koko elämä pyörii pitkälti neljän seinän sisällä. Päivän rytmittäminen edellä mainittuine taukoineen auttaa, samoin työn aloittamiseen ja lopettamiseen liittyvät rutiinit. Jos et ole karanteenissa, käy ennen töiden aloittamissa pienellä happihyppelyllä, jotta aloitat työt virkein mielin. Aamun ensimmäinen tehtävä voi olla päivän työlistan laatiminen. Ruksi asioita yli listalta sitä mukaa, kun saat ne tehtyä. Päivän lopuksi kertaa mitä olet tehnyt, ja kirjaa työhön liittyvät ajatukset ylös, jotta saat ne pois mielestä.

Heti työpäivän päättymisen jälkeen ajoitettu rutiini auttaa siirtymässä työstä vapaalle. Pidä kahvitauko, venyttele, tanssi, ulkoile, mikä vain saa ajatuksesi pois töistä. Palautumista ja siirtymistä auttaa myös, jos tekeminen vapaalla on erilaista kuin työnteko. Jos olet koko päivän koneella, kannattaa illalla pitää tauko digimaailmasta. Kokeile esimerkiksi metsässä lenkkeilyä, lukemista, kotitreeniä, tanssimista, ruoanlaittoa tai vaikka lautapelien pelaamista.

Huolehdi sosiaalisista suhteista ”etänä”

Kotona töitä tehdessä työpaikan sosiaaliset kontaktit kaventuvat ja kahvi- sekä lounastauot unohtuvat helposti. Kahvitauoilla käydään usein parhaat keskustelut. Työkavereiden kuulumiset jäävät kuulematta, kun luonnollista sosiaalista kanssakäymistä ei ole. Pidä lounastauko myös kotona työskennellessä. Vältä sen viettämistä näyttöä tuijottaen. Jos et halua syödä yksin, sovi lounastreffit työkavereiden kanssa videoyhteyden kautta. Myös kahvitauko vaikkapa Teamsin tai Zoomin kautta isolla tai pienellä porukalla on kiva tapa vaihtaa kuulumisia. Kuulumisia voit vaihtaa myös sisäisten palavereiden aluksi muutaman minuutin ajan tai sopimalla säännöllisen viikkopalaverin, jossa jokainen kertoo kuulumisistaan, ja painopiste on muissa kuin työasioissa.

Kuuntele itseäsi ja lepää

Ennen kaikkea muista huolehtia hyvinvoinnistasi. Ole armollinen itsellesi. Ota aikaa myös työkavereiden kuunteluun. Tilanne on uusi kaikille. Viestintätavat ovat murroksessa ja epätavalliset olosuhteet voivat nostaa erilaisia tunteita pintaan. Stressi ja ahdistus nostavat helposti päätään 24/7 kotona ollessa, joten muista tehdä asioita, mitkä tuottavat sinulle iloa. Jos juuri nyt voi uppoutua lempiharrastuksesi pariin, kokeile löytää vaihtoehtoisia tapoja osallistua. Kokeile jotain uutta, mitä voit tehdä kotona tai suunnittele tulevaa.

Kuuntele kehoasi; liiku sen tarpeiden mukaan ja syö hyvää ruokaa. Huolehdi riittävästä levosta ja ylläpidä sosiaalisia suhteita. On ok pitää taukoa uutisten seuraamisesta, puhua ihan muista asioista ja suunnata katse jo kohti tulevaisuutta. Pitkästymistäkään ei tarvitse pelästyä. Se tekee silloin tällöin hyvää ja antaa tilaa uusille ajatuksille!

UniSport liikuttaa