""

Riku Saastamoinen

Personal trainer ja ryhmäliikuntaohjaaja
Riku työskentelee UniSportissa personal trainerina ja ryhmäliikuntaohjaajana lajinaan Les Mills -tunnit. Riku myös mentoroi uusia Les Mills -ohjaajia.
UniSportin personal trainer Riku Saastamoinen.

Miten päädyit UniSportille?

Aloitin ohjaamisen vuonna 2010. Sillä salilla, jossa aloitin, oli yksi ohjaaja joka ohjasi myös UniSportilla ja kuulin silloin UniSportista ensimmäisen kerran. Vuosien mittaan olen kuullut parilta muultakin ja aina ymmärtänyt sen, että UniSport on hyvä talo ohjata ja tehdä töitä sekä korvaus on ollut ihan hyvä. Aina on ollut mielikuva, että UniSport on ohjaajien keskuudessa yksi arvostetuimmista. Joskus vuosien varrella mietin, että en mä UniSportille varmaan pääse koskaan. En ollut edes käynyt koskaan UniSportilla, vaan se oli sellainen ihme linnake, josta kaikki puhuivat.

Noin viisi vuotta sitten olin kahviossa ilman mitään muuta tekemistä, joten otin kauppalehden ja siinä oli uutinen, että UniSport remppaa tilansa tiedekulmassa ja avaa siihen uuden keskuksen. Meninköhän sitten UniSportin sivuille ja sieltä näin, että on Bodyattackia. Se on ollut mulle aina sellainen ohjausrepertuaarin ehdoton iso rakkaus, lattiatunneista ainakin. Mulla oli silloin toinen attack-tunti haussa ja tajusin, että tuonne on pakko päästä! En muista mitä kautta otin yhteyttä, mutta kävin Jassin kanssa juttelemassa. Sitten annoin näytetunnin spinusta ja siitä se lähti.

Ruvettiin aika nopeasti puhumaan myös Personal trainingista. Mulla oli opinnot vielä vähän kesken, kun tulin ohjaamaan. Ohjasin ehkä vuoden ja aloitin Personal trainerina sen jälkeen. UniSport ei ole kyllä pettänyt ajatusta isosta, hienosta linnakkeesta. On vastannut sitä ja on ollut mukavaa. Ammattimaista ja strukturoitua, hallittua tekemistä ja hommat toimii.

Opiskeletko tai työskenteletkö myös jossain muualla?

Olen liikuntapalvelukoordinaattori Esportilla. Olen toiminut yrittäjänä sellaisen 5–6 vuotta, tehnyt Personal trainingia ja ohjauksia ympäri PK-seutua lähes kaikilla saleilla vuosien mittaan. Tällä hetkellä mulla on UniSportin lisäksi Esport. Teen oman yrityksen puitteissa jotain valmennusta, mind coachingia ja omia Personal training -asiakkaita jonkin verran sekä joskus myös first beat -analyysiä ja käyn puhumassa elämänmuutoksesta tai vastaavasta esimerkiksi tapahtumissa. Mulla on vähän sellainen yrittäjäfokus, jos jonnekin tarvitaan, niin sinne mennään.

Kaiken yhdistäminen vaatii sellaista tietynlaista luonnetta. Olen yrittäjäperheen lapsi, niin se tulee sieltä. Välillä mä kyllä itsekin mietin, että tämä on ihan hullua, mutta tykkään sellaisesta vapaudesta. Mulla on konsensus kotona mun avioliitossa tästä asiasta, että olen yrittäjä ja mä menen ja tulen. Jos ei saisi kotipuolesta tilaa ja vapautta tehdä, niin ei onnistuisi, ainakaan tässä mittakaavassa. Toisaalta, jos miettii yrittäjän elämää, niin hommia pitää olla tietty määrä, että se kannattaa ylipäätään, kun on kaikki pakolliset maksut ynnä muut. Pienemmällä volyymilla se voisi olla harrastus, mutta siihen mulla ei ole mahiksia, joten näillä mennään. Olen tilanteeseen tyytyväinen. Olen kymmenisen vuotta sitten lakki kourassa lähtenyt kolkuttelemaan ovia, että saisinko tulla ohjaamaan ja näyttämään mitä osaan.

Mikä UniSportissa on parasta ja miksi UniSport on hyvä työnantaja?

UniSport on ollut työnantajana vakaa ja tukeva peruspilari. Sellainen erityinen huomio, että vaikka olen UniSportilla laskuttava, niin täällä tuntee olevansa osa henkilökuntaa. Tuntee, että kohdellaan ihan niin kuin kaikkia muitakin. Otetaan kaikkeen mukaan ja mistään ei suljeta pois. Kaikki yhteiset asiat ja palaverit koskee myös meitä. Se on sellainen superhomma, jos pitäisi yksi nostaa ja se on aika uniikkia. En ole itse kohdannut ihan vastaavanlaista missään muualla, ainakaan vastaavassa mittakaavassa. Ja tämän huomasi myös tässä poikkeusaikana. Muissa paikoissa en välttämättä olisi saanut joululahjaa. Se lämmitti ihan superisti. Lisäksi avoimuus, ilmapiiri että uskaltaa sanoa ja tietää, että kuunnellaan. Ihmisen perustarve on tuntea, että joku välittää ja on kiinnostunut ja se toteutuu.

Millainen työyhteisö UniSport on? Miten UniSportin arvot näkyvät toiminnassa?

UniSport on hyvin strukturoitu, ei negatiivisessa mielessä, hyvin roolitettu ja selkeä. Avoimesti viestivä. Joskus vähän hidas, mutta siinä on yliopistotausta. Törmäsin ensimmäisinä vuosina siihen, että oma suoraviivainen ajattelu saattoi joissain tilanteissa olla jollekin vähän liikaa. Tahtomattani oikaisin vähän ja sitten joku ihminen jäi huomioimatta välistä.

Olen aina kokenut, että UniSport on sellainen häirintä- ja kiusaamisvapaa ympäristö. Myös, kun toimii PT:nä tai ihan missä tahansa asiakaspalvelutehtävässä ja on vaikeita asiakaskeissejä ja joutuu joskus olemaan rohkea, niin rohkeuteen rohkaistaan ja ainakin minun kokemuspiirissäni esihenkilöt ovat viestittäneet selkeästi, että heiltä on 100-prosenttinen tuki. Ei ole jätetty yksin ja jo etukäteen on viestitty, että ei saa jäädä yksin, vaan pitää nostaa keskusteluun.

Miten UniSportin palvelulupaus ”Autamme tekemään hyviä valintoja” näkyy työssäsi asiakkaan kanssa?

Kun tulee PT-asiakkaita, niin lähtökohtaisesti se fiilis, että ne luottavat olevansa varmoissa käsissä, kun he ovat ottaneet mut tai mun kollegan. He luottavat siihen mitä me ehdotetaan ja suositellaan. Itse pyrin toteuttamaan tätä niin, että jos mun tunnilla on ensikertalaisia, niin yritän saada muutaman hetken ajatusten vaihtoa tunnin jälkeen heidän kanssaan tai kenties muistutan siitä, että kaikki on ollut jollain tunnilla ensimmäistä kertaa – mukaan lukien itseni. Näkisin, että se auttaminen on myös niin kuin tukemista.

Mikä työssäsi on parasta?

Ihmiset. Hyvä synnyttää hyvää ja energia on kierre. Multa aina joskus kysytään, että miten sä jaksat innostua ja miten sä jaksat vaikuttaa siltä, että sä oot kiinnostunut. Jaksan, koska palautan sitä energiaa, mitä saan muilta. Mulla oli kesällä sellainen poikkeuspäivä, että lähdin hätiin sijaistamaan ja tajusin illalla, että oon vetänyt kuusi Les Mills -tuntia. Viimeinen pumppi loppui illalla puoli yhdeksältä ja sen jälkeen asiakas tuli sanomaan, että hitsi sulla oli mieletön energia! Hyvä kun en ristinmerkkiä tehnyt, kun viimeiselle tunnille lähdin.
Säännöllisen epäsäännöllisesti tulee niitä hetkiä, että tulee niin vilpitöntä asiakaspalautetta, että tajuaa sen oman tekemisen olevan juuri sillä kommentoinnin hetkellä sille ihmiselle se maailman tärkein asia ja että se auttaa häntä kenties jossain muussa elämän alueella ratkaisemaan esimerkiksi stressin sietoa. Mulla on sellainen maine UniSportilla, että ”Rikulla on taito itkettää”. Ei sen takia, että mä olisin niille ilkeä, vaan sen takia, että saan kosketettua heitä jollain tasolla.

Mikä on ollut yllättävintä?

Se miten paljon ihmiset luottavat ja uskoutuu ammattilaiselle. Se konkretisoi sen, miten paljon itsellä on vastuuta, vaikka näissä kuvioissa on tietysti aina vastuu asiakkaalla, mutta sellainen henkinen vastuu. Miten paljon saa ihmisiltä takaisin ja miten paljon he uskoutuvat sulle, jos sä annat sille tilaa ja luvan. On ollut hämmentävää huomata, että on kyky luoda niin turvallinen ilmapiiri, että joku ihminen voi avata jopa akaikki haavansa.

Myös se, että kun on opiskellut sitä ammattia varten mitä tekee, niin menee ehkä sellaiseen kuplaan ja unohtaa sen, miten pihalla suurin osa ihmisistä on hyvinvointinsa suhteen. Silloin kun aloitin, mulla oli kauheat paineet, että pystynkö luomaan jotain uutta ja mielenkiintoista. Loppuviimeksi 90 prosenttia asiakkaista tarvitsee kuitenkin ihan perusasioita. Se vähempikin riittää ja less is more.

Mikä on ollut haastavinta ja miten siitä on selvitty?

Se, kun kaikesta etukäteistyöstä huolimatta, asiakkaan kanssa ei kemiat kohtaa ihan täysin. Silloin pitää nostaa kissa pöydälle ja puhaltaa peli poikki. Aina voi vaihtaa. Mikään ei ole hirveämpää, ei valmentajalle eikä asiakkaalle, kuin että joka kerta joutuu miettimään, että voi ei mun pitää tavata se tyyppi ja se ei ymmärrä mitä haluan viestittää. Näistä tilanteista selvitään organisaation esihenkilön tuella, he ovat rohkeita auttamaan. Tiedän, että se ei ole mikään ongelma, jos ei vain kemiat kohtaa.

Valmennuskuvioissa on se, että asiakkaat panostavat siihen rahaa. Mulla on itsellänikin ollut aikoinaan Personal trainer, kun tein ison elämänmuutoksen. Mun piti silloin miettiä, että mistä tingin muussa elämässä, että pystyn sen ottamaan. Se on koko homman minimiedellytys, että kemiat kohtaavat. Sen takia mieluummin ensin juttelen uuden asiakkaan kanssa ja sitten vasta päätän. On asiakkaan parhaaksi, mikäli koen, ettei viestintä tule toimimaan ainakaan mun puolelta. Se on omalla tavallaan asiakaspalvelua. Sydäntä pitää kuunnella ja mielestäni tämä on sydämellä tekemistä.

Jos voitat asiakkaan sydämellä puolelle, se on ikuinen asiakas. Vaikka se jäisikin siihen yhteen pakettiin ja valmennusjaksoon, niin viesti kyllä menee eteenpäin. Jokainen valmentaja huomaa jossain kohti, että ei tarvitse kauheasti markkinoida, vaan tulee spontaaneja yhteydenottoja. Se vaatii aikansa, mutta se tulee kaikille, kun jaksaa punnertaa.

Mitä UniSportille hakevan Personal trainerin tulisi tietää ja kenelle UniSport sopii?

Meillä pitää olla APT-auktorisointi, eli pitää olla sellainen koulutus, että se kuuluu tähän auktorisoitu PT-verkostoon. Meillä on tilaa ihan aloittavalle PT:lle, mutta myös siinä osaamisessa ei ole ylärajaa. Sitten kun sitä kokemusta on karttunut, niin meillä on niin laaja asiakaskunta ja skaala, että kaikenlainen erikoistuminen on hyväksi. Meillä on mahdollisuus erilaistua ja mikään erikoistaito ei ole meillä hidaste. Joku keskittymisala mun mielestä maksimoi asiakasmäärät. Meillä jokainen PT pääsee esille ja ääneen omana itsenään, ketään ei ole pistetty minkäänlaiseen muottiin.

Näen, että tämän takia meillä on lähtökohtaisesti vain onnistuneita valmennussuhteita. Ihmiset tietävät ja hakeutuvat sen perusteella ainakin oman tulkintansa mukaan heille sopivimman Personal trainerin äärelle. En itse koe, että meillä olisi hirveästi sisäistä kilpailua, päinvastoin oon kokenut ja myös itse toteuttanut sitä, että meidän välillämme vinkataan asiakkaita jollekin toiselle sopivammalle tai jostain asiasta enemmän tietävälle. Koen, että se on ammattilaisuutta ja se on sellaista ratkaisukeskeistä ja asiakaslähtöistä se tekeminen. Se voi juuri sillä hetkellä olla omasta pussista tai omasta tilistä pois, mutta kyllä se sitten kertaantuu. Tämä kertoo myös ehkä UniSportista työympäristönä sekä meidän esihenkilömme toiminnasta. Minkälaista työympäristöstä halutaan ylipäätään rakentaa ja minkälaisia ja millä tavalla orientoituneita ihmisiä on haluttu palkata.

Suosittelisin UniSportia liikuntapuolelta kaikille, mutta erityisesti sellaisille liikunta-alan ihmisille, joilla on sisäänrakennettu halu kehittyä. Kehityksen täytyy lähteä itsestä ja sille UniSport antaa loistavat puitteet, viitaten siihen, että täällä myös kuunnellaan. Koen myös, että UniSport on hyvin turvallinen ympäristö ”rookielle” kasvaa. UniSportin yksi erikoispiirre on se, että asiakaskunta, asiakaskunnan ikärakenne, ja tavoitetaso on hyvin laaja. Pääsee tekemään koko skaalalla ja kohtaamaan eri ihmisiä. Sanoisin, että varsinkin jos miettii ensimmäisenä paikkana valmistumisen jälkeen, UniSportilla työskentely antaa ehkä laajimmat valmiudet tehdä. Se mitä UniSport on minulle tarjonnut, mitä muualla ei olisi ollut mahdollisuutta päästä näkemään, niin olen päässyt havaitsemaan ja oppimaan nuorten ihmisten ajatusmaailmasta.