Hieroja hieroo asiakkaan takareittä

Valtteri Aulin

Hieroja

Olen koulutukseltani fysioterapeutti sekä liikuntatieteiden maisteri (liikuntapsykologia). Olen opiskeluiden ja työni kautta erikoistunut tuki- ja liikuntaelinvaivoihin, psyykkiseen valmennukseen sekä fyysiseen- että psyykkiseen hyvinvointiin ja kuntoutukseen. Hierontatekniikkani perustuvat klassiseen- ja urheiluhierontaan, mikä soveltuu hyvin esimerkiksi lihasten rentouttamiseen, liikkuvuuden parantamiseen, palautumisen edistämiseen, sekä myös kovempien lihaskireyksien avaamiseen. Asiakkaani ovat vaihdelleet nuorista veteraaneihin ja toimistotyöläisistä urheilijoihin.

Hierojana minua on kutsuttu rennoksi ja helposti lähestyttäväksi. Pyrin kuuntelemaan aktiivisesti asiakkaan tarpeita ja löytämään yhdessä syitä mahdollisiin tuki- ja liikuntaperäisiin ongelmiin. Asiantuntijuutta minulta löytyy erityisesti kuntoutuksen-, liikunnan- sekä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin alueilta joita pyrin hyödyntämään työssäni.

Kilpaurheilutaustaa minulla on eri mailapeleistä, joista squashia olen pelannut SM-tasolla. Vapaa-aikani kuluu edelleen monipuolisen liikunnan ja urheilun sekä musiikin parissa.

In addition to Finnish I speak fluent English and little Swedish and Spanish.