Emma Söderlund

Emma Söderlund ohjaa UniSportilla tällä hetkellä pilatesta.
Emma Söderlund

Koulutus ja kokemus

Ensikosketuksen pilatekseen Emma sai Unisportilta vuonna 2011, jolloin hän aloitti pianonsoiton opinnot Sibelius-Akatemiassa. Emma päätyi kuitenkin vaihtamaan alaa, ja vuonna 2014 hän kouluttautui Somatic Pilates- ohjajaksi. Nyt Emma on ohjannut pilatestunteja Unisportilla muutaman vuoden fyisoterapeutin opintojen ohella. 

Pilateksessa minua innostaa tunne, jossa oman kehon aistii ja hallitsee samaan aikaan yksityiskohtaisesti ja kokonaisuutena. On ihanaa, että pilates ei lopu tunnin päättyessä, vaan siellä opitun kehonhallinnan kehonhallinnan ja kehon kuuntelemisen voi linkittää kaikkeen tekemiseen.

Eniten pilateksessa Emma iloitsee siitä, että voi oman jatkuvan oppimisen myötä opettaa muille ihmisille kehon optimaalista käyttöä ja näin vaikuttaa positiivisesti monen arkeen. Kehon ja mielen rauhouttumien on Emmalle tärkeä elementti pilatestunnilla, sillä rauhoittuminen mahdollistaa tarvittavan keskittymisen pilatesharjoitteluun. Keskittyminen on elinehto laatupainotteiselle, onnistuneelle pilatesharjoitukselle. Emma toivoo, että tunnilta lähtiessä asiakkailla olisi kirkas mieli ja vaivattomasti kannateltu keho.

Emman motto

Laadun painottaminen määrän sijaan.